perjantai 7. helmikuuta 2014

Herkkupaita ja herkkupullat



Yksi kuva kertokoon tällä kertaa pikku ompeluksestani. Kankaat olivat heräteostos käydessäni kangaskaupassa lankaostoksilla. Kaupan pöydällä olevat vierekkäiset kuosit inspiroivat minua ostamaan kankaanpalaset. Jotakin röyhelöjuttua niistä ajattelin tehdä ja loppujen lopuksi tällainen paitatunika sitten muodostui. Limen värinen pitsivetoketju sopi mielestäni tuomaan säväystä kokonaisuuteen. Lisäksi saman väriset resorit yhdistivät sävyjä toisiinsa. Kaava on jälleen sama peruspaidan kaava, jota muokkailin ja muokkailin :).



Tässä halukkaille leipureille pikapullien ohje:


Pikapullat

100 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
2 dl kermaviiliä
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl kardemummaa
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Voi ja sokeri vaahdotetaan. Sekoitetaan joukkoon muna ja kermaviili. Lopuksi sekoitetaan kuivat aineet keskenään ja lisätään taikinaan. Annostele taikina muffinsivuokiin ja ripottele raesokeria päälle ja paista 225 asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia. Paiston jälkeen kuorruta pullat tomusokerivesikuorutteella.

Sitten herkuttelemaan :)



Mukavaa viikonloppua kaikille!!


14 kommenttia:

  1. Pitsivetoketjut on kyllä niin ihania. Viimeisimmissä ompeluksissani oon niitä käyttäny ja niin kivasti piristää yksinkertaistakin vaatetta!
    Ihan herkku on paita ja pullat, NAM! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kehrä:) Minustakin tuo oli niin herkku vetoketju, että heti hoksasin sen sopivan näihin väreihin erittäin kivasti. Jännä nähdä, että kankaan värit aivan kuin korostuisivat limen vetoketjun ansiosta. Kiva olisi nähdä ompeluksiasi :)

      Poista
  2. Tuo raitakangas on minun mieleen! Minä en ole vielä saanut aikaiseksi kokeilla tuota pitsivetoketjua, se on kyllä hyvä keksintö :) Varmasti käyttöä tuollaisella paidalla ja ompelujälki taas viimeisen päälle! Tässähän alkoi tehdä ihan pullaa mieli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on ollut muutamia pitsivetoketjuja. En ole vain löytänyt oikeaa kohdetta niille, mutta joskus se napsahtaa:) Ei auta muu kuin alkaa leipomaan pullaa :) Nuo on muuten herkullisia ja näppärä tehdä! Olen yleensä tehnyt ne gluteenittomina. Kiitos sinulle Krista :)

      Poista
  3. Raikas ja herkullinen paita! Pitsivetoketjut ovat minulla vielä odottaneet, ei ole ollut aikaa ommella itselleni sellaisia vaatteita, joihin voisin niitä käyttää. Pullatkin näyttävät herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa olla pari mustaa pitsivetoketjua, joita olen ajatellut käyttää jossain omassa vaatteessani, mutta en ole minäkään vielä keksinyt mitään sopivaa mallia. Tytön vaatteisiin on tullut muutamaa ketjua kokeiltua. Kiitos Hanna Mi kommentistasi :)

      Poista
  4. Kivat kangasyhdistelmät paidassa. Erikoisen värinen pitsivetskari on kuin koru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetoketjun väri on tosi hehkuva, pirtsakka :-) Kiitos Pikku Akka :-)

      Poista
  5. Neonvihreä! Vau. Siinäpä oiva väri. Ja upeat tekeleet taasen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika makee väri :-). Korostuu kyllä puserosta. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  6. Ihania ompeluksia!! Olet kyllä todella taitava! Tein muuten kans toissa päivänä noita pullia ja nyt aamukahvin kanssa meni pari..hups! :) Hyvä, kun laitoit tuon reseptin muistutuksena niin tuli tehtyä :) *anna*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kun muistutin:) Sinultahan tämän ohjeen muutama vuosi sitten sain ja kyllä olen tykännyt. Ps. Ei se pari kappaletta vielä paljon ole ;D. Kiitos Anna!

      Poista
  7. Aivan herkkuja ja täydellisiä! T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, nuo pullat on ainakin tosi herkullisia. Yleensä muuten laitan valkoisen tomusokerikuorrutuksen. Jostain nyt sain idean laittaa suklaaraitoja:-)Kiva kun vierailit blogissani, kiitos Pirta:-)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.