torstai 22. toukokuuta 2014

Minun juhla-asu valmiina



Se on nyt valmis!! Minun juhlamekko saa nyt odotella reilun viikon verran henkarissa, ennen kuin pääsee päälle :) Tätä mekkoa olen kypsytellyt mielessäni jo pitkään, mutta kynnys aloittamiseen on ollut korkea. Jos oikein muistan, niin olen ommellut juhlamekon itselleni joskus yli kymmenen vuotta sitten. Ja taisipa silloinen mekko olla ilman vuorikangasta:)

Kankaan löysin Eurokankaasta jo muutama viikko sitten ja ajatus jonkinlaisesta kotelomekosta pyöri mielessä. Kiitos EK:n Tiina monista hyvistä vinkeistä:)

Vanhoja lehtiä selatessani löysin SK 10/2000 sopivan yksinkertaisen kotelomekon ohjeen. 


Mallissa on edessä ja takana muotolaskokset ja lisäksi asussa on vyötärön yläpuolella poikkisauma. Se tuo selkeästi istuvuutta ja selän notkoon ei niin helposti jää pussia. Mutta poikkisaumoja on ärsyttävän hankala saada kohdistettua juuri kohdilleen takakeskikappaleen kohdalta;). Taakse ompelin piilovetoketjun. Se kyllä jää niin mukavasti piiloon.


Kaula-aukkoon halusin pientä särmää ja ompelin siihen mustasta EK: n tekonahasta kaitaleen. Mekko on nyt sitten vuoritettukin :) Olen niin onnellinen kun sain tämän valmiiksi.

 Kiitos muuten edellisen postaukseen kommentoineelle Kikalle! Sain kaula-aukot ja hihat ns. oikein ommeltuna ohjeesi mukaan ja idea oli juuri se, että olkasaumat ommellaan viimeiseksi päällisen ja vuoren helman kautta. On muuten niin ihana kun jaksatte kommentoida ja antaa vinkkejä ja jaata omia kokemuksia. Se ilahduttaa todella paljon mieltäni :)

Pian ovat ylioppilasjuhlat perheessämme ja niitä valmistellaan nyt kovasti. Ensi viikko meneekin tiivisti valmisteluiden parissa ja postaukset voivat jäädä sen takia vähemmälle, mutta ehdin minä teidän blogeissa toki vierailemaan:) 


 Ihania juhlahetkiä teille kaikille!






sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Juhlamekko ja itsellekin jotain



Viidesluokkalaisen tyttäremme juhlamekkokin valmistui. Vaikka malli on yksinkertainen, tuotti kankaat ja siistiminen kuitenkin päänvaivaa. 

Päällimmäinen kangas on joustavaa pitsiä ja vuorena on hieman paksumpi satiinintyyppinen kangas. Molemmat kankaat ovat Eurokankaasta. Olen noiden kankaiden nimitysten suhteen aivan onneton, mutta eiköhän tässä pikkuhiljaa opita nimeämään kankaat oikein:) 


Olisin halunnut ommella päällisen ja vuoren yhteen siten, että ompelen pääntiet ja hihansuut molemmissa oikeat puolet vastakkain. Mutta en ymmärtänyt ohjetta, jossa neuvottiin olan kautta vetämään takakappaleet oikealle puolelle tai jotain tämän suuntaista. Ehkä ihan yksinkertainen juttu, mutta ei oikein avautunut ;)


Loppujen lopuksi ompelin vuoren ja päällisen kaula-aukot oikeat puolet vastakkain  ja hihansuut vain siistin satiininauhalla, samoin kuin myös vielä pääntienkin. Tytär halusi mekon hieman löysäksi ja jonkun kiristysjutun vyötärölle. Mietin ensin kuminauhaa tai nauhakujaa. Sitten sain idean letittää kankaan loput vyöksi. Ja ajattelimme, että vyö on melkeinpä kivemman näköinen tuossa korkeammalla, vyötärön yläpuolella.



Tulkootpa tämäkin heräteostoskangas tässä samalla päivitettyä. Tyttären juhlamekkoon tarvitsin satiininauhaa ja sitä hakiessani silmäni kiinnittyi tähän raitakankaaseen, samoin kuin muutamaan muuhunkin kivaan trikookankaasen. Tästä kankaasta tiesin heti mitä haluan siitä tehdä. Vakiokaavani pääsi taas käyttöön ja pikkumekko kesähelteille syntyi hieman reilussa tunnissa :D Tätä voisi sanoa todelliseksi inspisompelukseksi. Sellainen kiva välipalatyö.



Kesä on nyt saapunut. Meidän korkeudella puut saivat varsinaisesti lehtensä tänä viikonloppuna. 

Nautinnollisia, auringonlämpöisiä  päiviä teille jokaiselle :)
Tervetuloa, te uudetkin lukijat mukaan!


tiistai 13. toukokuuta 2014

Juhlamekko ja tyttären ompelema paita



Olipa mukava ommella mekko tyttärellemme. Mekkomallina toimi Mekkotehtaan ihastuttava Katariina. Tykkään tosi paljon kirjan mekkomalleista. Ne ovat niin kauniita ja romanttisia pitseineen ja röyhelöineen. Pitää nyt tehdä tällaisiakin hörsylöitä kun tytärkin niistä vielä tykkää.


Mekko saa nyt toimittaa juhlamekon virkaa kevään juhlissa ja juhlien jälkeen se saa olla niin paljon käytössä kuin vaan tytär haluaa :) Kankaan ostin Eurokankaasta ja se on mukavan tuntuista puuvillaa. Pitsit olen ostanut joskus aikaisemmin, mistä lie :) Mekon koko on 122/128.



Mekkokankaan ostosreissulla tytärkin halusi itselleen ommeltavaa. Tällainen joustava kangas löytyi palalaatikosta. 


Ekaluokkalaisella tyttösellä oli malli valmiina mielessään ja upea lepakkopaita tuli lopputuloksena. Luokkakaverit olivat pyytäneet häntä ompelemaan myös heille tällaiset. Aika suloista :)

Autoin häntä asettelemaan kankaan lattialle ja yhden käyttöpaidan kankaan päälle. Neuvoin miten lepakkopaita leikataan ja helposti kangas muotoutoi hänen käsissään oikean malliseksi. Kaula-aukon hän itse leikkasi sopivan kokoiseksi. Kaula-aukko, hihansuut ja helma ovat ompelematta, koska kangas ei ole purkautuvaa. Tämäkin helpottaa lapsen työtä. Ei tule liian paljon vastoinkäymisiä hankalien kohtien kanssa ja into säilyy näin paremmin :) Olen antanut hänen käyttää saumuria ja ompelukonetta. Kuulostaa ehkä hurjalta :) Mutta olen huomannut, kun vierestä olen seurannut, miten taitavasti hän koneita käsittelee. Itsekin olen saanut pienestä pitäen ommella äidin koneilla ja ehkäpä tämä kipinä käsitöihin on jo sieltä syntynyt.


Omaan mekkoon on kangas ostettu ja kaavojakin olen piirrellyt. Halu tehdä itselle on suuri, mutta hyvin haasteelliselta se tuntuu. Laitan kuvia tännepäin jos jotain valmista syntyy :)



torstai 8. toukokuuta 2014

Sisustusta ja ikkunanpesua



Olohuoneen sohvatyynyt ovat jo pitkään odottaneet päivitystä keväisempään sävyyn. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tekaisin loppujen lopuksi aika nopeastikin uudet tyynypäälliset ja pöytäliinan. Nopeasti siksi, koska sain hyödynnettyä vanhoja saumoja ja pitsejä:)


Anoppini painoi kangasväreillä useampi vuosi sitten meidän entiseen kotiimme kauniit omenankukkaverhot pitseineen. Harmikseni en ole pystynyt hyödyntämään niitä uudessa kodissamme. Nyt sitten hoksasin ottaa verhot kaappien kätköistä ja hyötykäyttää ne sisustuksessa tyynynpäällisinä ja pikku liinana. Valmista tuli aika näppärästi.




Ikkunanpesupuuhat ovat alkaneet sopivalla tempolla ;) Innostusta olen saanut uuden Kärcherin ikkunanpesurin myötä. Olen kyllä tykännyt tästä laitteesta. Minusta sillä saa siistiä jälkeä aikaan, ei tarvitse jatkuvasti pyyhkiä valuvia vesitippoja tai tuskailla kurjien raitojen kanssa. Yläkuvassa sumutan pullolla pesuainetta ja pyyhin pullossa kiinniolevalla sienellä ikkunan. Alakuvassa imuroin pesuaineet pois ikkunasta.


Pihalla olemme kärränneet kuoriketta puskien alle ja sitä puuhaa riittää vielä useammaksi päiväksi. Istutussuunnitelmia on mielessä muhinut ja toteuttamaankin niitä on päästävä. Niistä lisää myöhemmin. Kevät on mukavaa ja hyvin touhurikasta aikaa :)


Lämpimiä kevätpäiviä toivotellen!



maanantai 5. toukokuuta 2014

Maijat- kangas ommeltuna



Hieman jännittää laittaa tämä postaus :) Voitin tämän Maijat- kankaan upeasta Marakantti-blogin arvonnasta. Kiitos vielä sinnepäin :) Jotain ihanaa halusin kankaasta tehdä ja laittaa tänne blogiin esille. Olipa aika vaikea miettiä mitä tekisin. Mielessä kävi hupparia, paitaa ja yleensäkin jotain yläosaa. Halusin jotain nättiä, sillä onhan kangas niin tyttömäisen sievä. Ajatus tämän malliseen mekkoon tuli kuitenkin oman kellohelmaisen paidan myötä. Tyttönen niin toivoi itselleenkin kellohelmaista mekkoa nähtyään minun paitani :)


En halunnut kovin paljon leikellä kangasta ja tehdä ylimääräisiä saumoja, etteivät kuviot liikaa rikkoontuisi. Siksipä päätin tehdä yläosasta tuollaisen kimonohihamallisen (kai sitä siksi kutsutaan?).


Kellohelmaan en käyttänyt mitään kaavaa vaan vain mittanauhaa ja omia ideoita. Kuva on valitettavasti hämärä ja huono. Otin sen nimittäin illalla ja melko hämärässä tilassa. Mutta ajatuksen näette eli alareuna on taitteelta ja helman leveys muotoutui tuon malliseksi. Senhän voisi leikata täysin suorakulman muotoon, jolloin kelloisuutta tulisi vielä enemmän. Vyötärökaari muodostuu siitä, kun mitataan vyötärönympärys ja jaetaan mitta neljään osaan ja yksi neljännes osa leikataan kaarevaan muotoon. Varmasti tässä ohjeessa on teknisiä virheitä, mutta olen mielestäni saanut tehtyä tällä tavalla ihan kauniisti istuvia ja laskeutuvia helmoja.


Valkoisesta pitsistä tein irrotettavan kukkasen. Sehän on aivan kuin ruusukkeena kankaan tytön hiuksissa.


Ompelin mustavalkoisesta trikoosta ( EK:sta) leggingsit asusteeseen. Aika kivat, eikö vaan :)


Aurinko paistaa, mutta ilma on hyvinkin kylmä. Eiköhän lämpimät kelit vielä ilahduta meitä. Kovasti paljon on nyt tekemistä ja touhuamista: työjuttuja, pihajuttuja, kevään päättävien juhlien valmistelua ja arkijuttuja siinä ohessa. Ehkä ompelemiseen jostain löytyy aikaa :) Jonkinlaisessa epämääräisessä aikataulussa päivittelen sitten tännepäin niitä ompelujuttujani.

Työniloa ja mukavia päiviä teille!