keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Owczarek Podhalanski ja vähän ompeluakin



Tänään on vapaapäivä. Siis vapaa siinä mielessä, ettei tarvitse viedä pienimmäistä hoitoon ja mennä itse töihin. Kotitöistähän ei vapaata olekaan, mutta näin vapaapäivänä niitä voi tehdä silloin kuin hyvältä tuntuu :) 

Neulontatyöni edistyy pikku hiljaa. Innostuin Kalastajan vaimo -blogin innoittamana neulomaan itselleni neuletakkia. Hänellä on todella näppäriä neuleohjeita, joilla saa aikaiseksi kauniita neulevaatteita. Ohjeet ovat aina selkeitä, eikä mitään pilkun viilaamistyylisiä. En pidä ohjeista, joissa pitää jatkuvasti miettiä millä rivillä on ja onko juuri oikea silmukka neulottavana. Tämä neuletakki edistyy nopeasti, sillä sitä tehdään nro 7  puikoilla. Toivottavasti neuleestani tulee ihana ja käyttökelpoinen :)

Ompelukoneella saa vielä nopeammin valmista :D Eilen sain päähäni, että haluan pirteäsävyisen trikoopaidan. Sattuipa Paapiilla olemaan juuri oikea kangas ja heti kotiin tultuani leikkasin vakiokaavallani paidan ja ommella surautin sen samantien kasaan. Hyvä paita Karkkipäivä- kankaasta tulikin. 



Olen usein haaveillut koirasta, joka nauttii siitä, että se saa olla laumansa seurassa ja perheen jäsenten lähellä. Nyt meillä on sellainen koira tai oikeastaan minulla on. Meidän kaikkien yhteinen se toki on, mutta minä otan siitä päävastuun. Rodultaan Gina- pentu on Owczarek Podhalanski. Tällä hetkellä se on melkein neljä kuukautta.


On kyllä mielenkiintoista nähdä pennun kasvu ja kehitys. 


Olemukseltaan Gina on hyvin rauhallinen. Uusiin asioihin se suhtautuu verkkaisen rauhallisesti. Ensin se vähän pohtii onko asia turvallinen ja kannattaako siihen tutustua. Tämän tuumailun jälkeen se suhtautuu tilanteeseen sitten hyvin luonnollisesti ja reippasti :) Hyvin se on jo meille kotiutunut, vaikka on ollut meillä vasta vajaa pari viikkoa. Lapset ovat tykänneet kovasti hoitaa uutta tulokasta ja ulkona häkissä olevat hirvikoirat ovat hyväksyneet uuden jäsenen mallikkaasti.



Touhua ja tohinaa siis riittää, mutta se pitää mielen virkeänä :) 

Syksy sateineen on saapunut. Tällä hetkelläkin vesipisarat ropisee ja maisema on melko harmaasävyinen. Kodikasta on kuitenkin viettää aikaa sisällä. Toivotankin teille oikein mukavia syyspäiviä :)


torstai 8. syyskuuta 2016

Neulotut tossut vauvalle



On tullut syksy. Näkyyhän se ulkona vaihtelevina keleinä ja keltaisina tippuvina lehtinä. Näkyy se myös siinä, kun minä kaivan puikot ja langat esille. Niin innostunut en ole tässä puuhassa, että tämä harrastus kulkisi koko vuoden seuranani. Näin syksyyn neulominen kuuluu kuitenkin aivan ehdottomasti. 


Juju- kerhon kautta kirjahyllyyni on aikoinaan karttunut monenlaisia käsityökirjoja. Aika vähän niitä on tullut hyödynnettyä. Nyt lähdin selkeä päämäärä mielessäni niitä selailemaan. Etsin ohjetta pienokaisen tossujen tekemiseen. Ohje löytyikin kirjasta "Neulemestari". Ohje oli erittäin selkeä ja helposti ymmärrettävä. 


Jotakin hassua piti kuitenkin tehdä ;) Neuloin vastasyntyneen kokoiset tossut ja pikkuinen neitonen on jo neljä kuukautta. Eihän tossut olisi millään hänelle mahtuneet. En halunnut antaa periksi, vaan kokeilin soveltaa ja tehdä tossuista vähän isommat. Kun ohjeen mukainen tossu oli valmis, lisäsin nilkan takaosaan kolmen raitakerroksen verran leveyttä. Yllä olevasta kuvasta voit ehkä vähän nähdä lisäyskerroksia. Lisäksi virkkasin tuollaisen pitsireunan tossun yläreunaan.




Tossuja ei ole vielä kokeiltu neitoselle, joten saapa vielä nähdä ovatko ne hyvät ja käyttökelpoiset :)


Hain tänään itselleni langat neuletakin tekoa varten. Silmukat on luotu ja isot nro 7 puikot ovat motivoimassa minua saamaan työn joskus valmiiksi. 

Neulomisintoa ja käsillä tekemisen iloa teillekin :)




sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tunika itselle



Onhan tässä tullut ommeltua itsellekin aika monta pusakkaa tai paitulia. Ei ole vain tullut niitä päivitettyä tänne blogiin. Pääasiassa kesäaikana kankaiksi on valikoitunut Paapiin kuosit. Niin kuin tälläkin kertaa. Olen kyllä nykyisin aika kova mainostamaan Paapiin kuoseja, mutta onhan se kiva varmasti tietää mistä / kenen kuosista vaate on ommeltu (Ja ihan omasta halusta heitä mainostan, en hyödy siitä mitenkään ;). Ainoastaan siten, että saan suureksi ilokseni ommella kauniista kankaista mukavia käyttövaatteita :) )


Kuvasävytys on tällä kertaa aika sini- harmaa ja syksyinen, mutta sellainen säämaailma meilläpäin on viime päivinä vallinnut. Eilen oikein myrskysikin. Tällä hetkellä aurinko näyttäytyy, mukava niin.


Olen ommellut itselleni viime aikoina aika perusmallisia farkkujen kanssa käytettäviä paitoja ja nyt halusin vähän pidemmän mallisen paidan. Vakiokaavani  Friday Evening -kaava oli jälleen kerran ompeluksen pohjana. Kauluksen osuuden avarsin reilusti ja lisäsin siihen tuollaisen kaksinkertaisen kauluksen.


Ostin kangasta metrin ja siitä jäi jäljelle vain muutamia pieniä suikaleita.



Hihojen jatkoksi ompelin tekonahasta pienet suikaleet. Halusin kankaan muuten harmaasen värimaailmaan edes vähän "voimaa". Vyöksi palmikoin samaisesta tekonahasta ohuen nyörivyön, jonka voi halutessaan pyöräyttää vyötärölle. 

Meilläpäin vietettiin eilen Venetsialaisia, mökkikauden päättäjäisiä. Niin se kesä jälleen kerran pyörähti syksyyn. Nopeaa tämä ajankulku. Kohta ollaan jo joulussa ja talvessa ja sitten jo aletaan taas odottamaan kesää :) Mukavahan se on aina odottaa jotakin, mutta tärkeää muistuttaa aina itseään, että juuri nyt on hyvä ja tärkeä hetki. Nautitaan tästä päivästä :)

Mukavaa sunnuntaipäivää teille!



perjantai 19. elokuuta 2016

Frillahousut ja röyhelöbody



Vauvateema jatkuu täällä päin edelleen :) Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsinkin, niin röyhelöitä on edelleenkin hyödynnetty pienen prinsessan ompeluksissa. Sievästihän ne tyttösen vaatteisiin sopivatkin.


Halusin tehdä röyhelöbodyn. Sen sain tehtyä, kun hyödynsin vanhaa kaavaa ja leikkasin vyötärölinjan poikki ja lisäsin siihen röyhelön. Leikkauskohta saa olla kohtuullisen korkealla, jotta housut voi halutessa vetaista bodyn päälle housuvyötärön jäädessä röyhelön alle. Body on kivan näköinen myös siten, että kapeat legginsit tai sukkahousut jäävät bodyn sisäpuolelle. 


Näistä frillahörsylähousuista tuli minusta tosi söpöt. Framillonilla kiristin trikoosuikaleen röyhelöksi ja kapealla siksakilla kiinnitin sen lahkeeseen. Tätä ennen olin huolitellut helmakäänteen.
Pieni pitsikukkanen kivasti viimeisteli housujen ilmeen.


Bodyn kuosi on Paapiin, sievä ja herttainen.



Täysikuu mollotti toissa iltana. Hyttyset inisivät korvissa kun ikuistin kameralla luontoa. Kummallista, että noita itikoita on vieläkin näin elokuun loppupuolella noin paljon. 

Ihanaa, kun viikonloppu on edessä. Meillä se menee kotirintamalla flunssaisten toipilaiden hoitamisessa. Lisä mausteensa alkavaan syksyyn tuo huomenna alkava vesilinnun ja karhun metsästyksen alkaminen. Samoin metsästyskoirat saa päästää vapaaksi eli antoisia pyyntihetkiä teille metsästystä harrastaville :)


Lämmin kiitos kun olette ilahduttaneet minua vierailemalla blogissani ja olette jättäneet mukavia kommentteja :) Tauko bloggauksessa on tehnyt ihmeitä. Nyt tuntuu niin mukavalta suunnitella ja miettiä seuraavia postauksen aiheita :)

Oikein mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!



torstai 11. elokuuta 2016

Röyhelömekko ja röyhelöhousut



Pienoinen setti on jälleen syntynyt:) Kuvat on pikaisesti räpsästy kännykällä ennen vaatteiden luovuttamista pienokaisen äidille. Tunikan ompelin muokkaamalla jotakin vanhempaa Ottobren mallia. Äkkiseltään en muista mallin nimeä ja lehden nimeä. Muutoksena lisäsin leikkaussaumaan röyhelön. Tykkään lisäillä röyhelöitä asuihin ja niitä ompeluissani varmaankin tulee näkymään :). Ensimmäistä kertaa kokeilin laittaa Prymin muovinepparit. Ensin jouduin kyllä pähkäilemään aikani miten niiden kiinnitys toteutetaan. Kiinni ne sain, mutta varmaan seuraavallakin kerralla ihmettelen miten ne laitetaankaan :)


Nämä pienet housut on jollakin Ottobren perusmallisilla housukaavoilla  tehty. Halusin kokeilla röyhelöä takakappaleelle ja aika hauska siitä tulikin. Vahingossa ompelin röyhelön kiinni siten, että leikattu reuna kääntyy housuja vasten. Mielessäni olin ajatellut kiinnittää röyhelön siten, että leikattu reuna kipristelisi kivasti ulospäin. Tämä on nyt kuitenkin hyvä näin ja ehkäpä näyttää siltä, että se on tarkoitettukin näin ;)


Lisäilen nyt postauksiini näitä luontokuviani. Olen niin höpsähtänyt tähänkin harrastukseen, että saa se nyt näkyä myös täällä bloginkin puolella.
Näissä ylä- ja alapuolella olevissa kuvissa laitoin kamaran säädöissä aukon niin pienelle kuin objektiivi salli. Samoin isoherkkyys on niin pienellä kuin voi olla. Lisäsin valoa kuvaan pidemmällä valotusajalla. Tämä säätöjen kokonaisuus vaikutti siihen, että veden pinta menee tuollaiseksi tasaiseksi, kallioisen näköiseksi. Kamera toki pitää olla jalustalla, koska muuten kuva olisi tärähtänyt pitkän valotusajan takia.



    Tämä kuva on yksi lempikuvistani. 
Puun oksat niin nätisti
 laskeutuivat kehystämään auringonlaskun upeita sävyjä.

Näiden kuvien välityksellä toivotan teidän päiväänne iloa ja monia onnen hetkiä :)



perjantai 5. elokuuta 2016

Sisustamisen iloa



Illat alkavat olla jo melko pimeitä ja varsinkin jos on pilvinen sää jo valmiiksi, niin hyvissä ajoin iltaa alkaa olla jo niin hämärää, että valaistukseen tulee kiinnitettyä huomiota.
Kesän aikana pyörähdimme kerran eräässä paikallisessa antiikkiliikkeessä ihan vain ihastelemassa kauniita antiikkiesineitä ja sitä miten kauniisti kaikki esineet ja huonekalut oli aseteltu upeaan puurakenteiseen vanhaan rakennukseen.


Sieltä lähti matkaamme kaksi vanhanajan seinälamppua ja kaksi seinälle kiinnitettävää "kynttilänjalkaa". (Millä nimellä noita nyt kutsutaankaan :) )


Näissä pienissä sisustusesineissä on sitä jotain mistä tykkään / tykkäämme. Ne aika kivasti asettuivat kotiimme.
Antiikkiliikkeet ja muut vanhan tavaran myyntipaikat ovat kyllä sellaisia houkutuspaikkoja, että pitää välillä kylmän viileästi kävellä ihanuuksien ohi :)
Mukava on toki välillä ilahduttaa itseä jollain pienellä tai isommallakin kivalla esineellä tai tavaralla.


Eipä sitä kirkkaina kesäpäivinä niin inspiroi miettiä näitä kodin sisäpuolella olevia asioita, mutta iltojen pimenemisellä on ihmeellinen vaikutus tähänkin asiaan. Yllä olevat kuvat nappasin osan illalla jalustan kanssa ja osan (kaksi alimmaista) aamulla kirkkaassa valaistuksessa. Kyllä valo tuokin erilaista sävyä kuviin. Tykkään kyllä aika kovasti noista illalla otetuista tunnelmaisista kuvista :)

Tulipa tehtyä pieni postaus :) Tämän myötä toivottelen teille oikein mukavaa viikonloppua!









torstai 28. heinäkuuta 2016

Suloisuutta ja kesän kauneutta



Kesä on nyt parhaimmillaan. Lämpöä ja aurinkoa on onneksi riittänyt.
Monenlaisia hetkiä on mahtunut viime bloggaamisen ja tämän päivän väliin.

Kaikkein parasta on ollut mummuksi tuleminen :) Olen tällä hetkellä vähän yli kaksi kuukautta vanha mummo. Ai että, se on ihmeellistä.

 Pieni, niin suloinen tyttövauva on hurmannut meidät aivan täysin. Antaapa tyttönen minulle myös mahdollisuuden tehdä pikkuisia, sieviä vauvan vaatteita.

Tällä kertaa haluankin näyttää teille muutaman ompelemani pikkuisen vaatteen.


Paapii on saanut minusta vakioasiakkaan. (Olen tainnut tämän jo useamman kertaa mainita.) Tämä sievä kukkakangas taipui oman tyttösen paidaksi ja kankaasta riitti paita myös pienelle vauvallekin.
Tämä kaula-aukon malli on tosi kätevä pukea pienelle vauvalle. Itse olen pitänyt siitä omienkin lasten vaatteissa. Paidan saa niin nätisti puettua päälle, kun kaula-aukko aukeaa reilusti.


Kaapista löytyi pieni pala Marimekon mustavalkoista joustotrikoota. Siitä tuli paidalle kaveriksi resorivyötäröiset housut. Aika kivasti sopii mielestäni nämä kankaat yhteen.



Tämä söpö Paapin trikoo inspiroi minua ompelemaan tyttöselle bodyn. Kyllähän tämä on nyt juhlaa, kun on niin hyvä syy istahtaa ompelukoneen äärelle ja saa taikoa pieniä sieviä vaatteita. Tästä minä pidän :)


Tässä jutussa mukana olevat muutamat maisemakuvat ovat muistoja juhannuksesta. Saimme viettää sen kauniissa kesäsäässä, mummolassa joen rannassa.



Toivottavasti aurinko ja lämpö viipyvät vielä hyvän aikaa. Toiveena on saada tankattua aurinkoenergiaa mahdollisimman paljon ennen tulevaa pimeää syksyä. Nytpä toivotankin teille aurinkoisia ja onnellisia kesäpäiviä.





maanantai 23. toukokuuta 2016

Tervehdys teille


Tervehdys pitkän ajan jälkeen! Toivottavasti ette ole aivan unohtaneet minua? Minä en teitä :), vaikka en blogeissa olekaan ehtinyt työkiireiltäni vierailla siten kuin aiemmin. Se minua onkin suuresti harmittanut ja on myös nostanut kynnystä tulla takaisin aina vaan korkeammalle. Instagramissa olen ilokseni saanut ihastella teidän kauniita töitänne ja inspiraatioidenne tuloksia. Olen kuitenkin päättänyt, että tulen käymään täällä blogin puolella aina silloin tällöin, silloin kun sopii, enkä halua tehdä lopetuspäätöstä blogini suhteen. 


Kevät on vierähtänyt niin pitkälle viime kertaisen päivitykseni jälkeen. Mukava on taas ihastella ja tuoksutella uusiutuvaa luontoa. Kevään uusi vihreys tuntuu pitkän ajan jälkeen taas niin ihmeelliseltä. Auringon lämpö antaa uutta puhtia ja energiaa.

Ompelupuuhissa olen ollut aika mukavastikin. Ei ole vaan tullut kuvattua ommeltuja vaatteita. Olen ommellut aivan perustrikoopaitoja. Ensimmäisessä kuvassa oleva PaaPii:n trikoosta tehty paitani on ollut kovassa käytössä. Tällä hetkellä en oikein jaksa innostua pienistä ompeluyksityiskohdista kuten aiemmin, vaan nyt on mukava surautella helppoja käyttövaatteita, jotka valmistuukin tosi nopeasti. 


Luonto  ja sen kauneus ovat viehättäneet minua todella paljon. Koenkin, että kameran myötä olen löytänyt luonnon kauneuden aivan uudestaan ja eri tavalla. Ihastelen sydän sykkyrällä taivaan eri sävyjä auringon laskun aikaan. Miten värit voivatkin olla joka kerta niin erilaiset ? 

Ei minulla tällä kertaa ole mitään erityistä kerrottavaa, mutta halusin tulla tervehtimään ja kertomaan, että minulle kuuluu hyvää ja olen muistanut teitä usein. 

Mukavaa kesän odotusta teille!




keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ompeluhuoneen puuhia



Pienimuotoinen ompeluharrastus on ollut käynnissä ompeluhuoneessani ja tällä kertaa siellä on hääräillyt itse talon rouva. Aivan perusvaatteissa olen pysynyt, mutta niin mukava on ollut ommella. Eiköhän se tästä käynnisty, ainakin jollakin tasolla :)


Ompelin tyttärelle yksinkertaisen peruspaidan Paapiin kauniista trikoosta ja lisäsin pikkuisen pitsiyksityiskohdan paidan helmaan. Hieman mietiskelin valmista paitaa katsellessani, että olisiko pitänyt rypyttää helmapitsi. Päätin kuitenkin, että antaapa olla tällä kertaa näin.

Minulla on hyvä onni, sillä Paapiin kankaita myydään paikkakunnallani ja heidän työhuoneeltaan voi tehdä upeita palalöytöjä tai vaikkapa ostaa pakalta haluamaansa kuosia. Tästä johtuen olen nykyään muuten ommellutkin enemmän vaatteita Paapiin kankaista. Olen nykyään niin laiskistunut tilaamaan netistä kankaita. Muutenkin paikkakunnallani on minusta erittäin mukavasti kangaskauppavaihtoehtoja.


Lisäänpä kuvasarjaan myös tyttösten askartelemat donitsit. Aika makean näköiset :) Nämä ovat valmistuneet jo jonkin aikaa sitten, mutta ovat niin kauniit, että haluan ne tänne tallettaa.


Paapiin trikoopaidan lisukkeeksi ompelin tällaisen pitsineuletakin. 


Molempien paitojen leikkuussa hyödynsin vanhoja paitoja. Hieman reiluja ne vielä ovat, mutta parempi niin :)


 Minun on aivan pakko esitellä myös nämä valmiiksi saamani sukat. Kyllähän niiden teko kesti, mutta hyvät niistä tuli. Mukavasti ne ovat lämmittäneet jalkojani. Noudatin orjallisesti lankakerän vyötteen ohjetta ja sukan teko ei tuntunut ollenkaan niin vaikealta kuin mitä olin muistellut. Edellisten sukkien teosta on nimittäin jo useampi vuosi ja näin ollen sukan neulominen ei ollut aivan tuoreessa muistissa :) Kun nämä olivat valmistuneet, pujottelin puikoille heti uudet silmukat ja pienemmät sukat ovat nyt valmistumassa. 

Tämän postauksen myötä haluan toivottaa teille mukavia päiviä :)